ristiä, nollaa ja kuvankin liitin

Välillä täällä kun koulussa jotkut kyselevät tästä vaihtojutusta niin huomaan kuin vähän nää tuntee koko vaihto-oppilassysteemiä. Ei ilmeisesti mitenkään yleistä että joku lähtisi vaihtoon. Esim isäntäperhe on jotain niin vaikeaa selittää ja näköjään ymmärtää kun minä en puhu tarpeeksi italiaa eikä ne senkän vertaa englantia.

"Eli sä asut jonkun perheen luona täällä ?" Joo.
"No onko sulla sisaruksia ?" Täällä vai Suomessa ?
"Häh" Että isäntäperheessä vai ihan oikiassa perheessä Suomessa ?
"Molemmissa." Täällä hostsisko ja Suomessa pikkuveli.
"Ai sul on sisko ja veli ?" Eikun sisko on vaan täällä perheessä.
"Siis sun sisko on täällä ?" Eikun siinä perheessä jossa punkkaan on tytär joka on minun hostsisko.
"No mis sun veli on ?" No siellä Suomessa.
"Mut mitä sun sisko täällä tekee ?"

Olen muuten niin tottunut tähän miten nää selittää käsillään niin kovin että pitää pärstäänsä varoa jos ihan vieressä seisoo ja alan itekin oppimaan !
Varokaa siis naamavärkkiänne ku tuun takasin.
Mitäs mitäs. Tänään olin erittäin aktiivinen fyssantunnilla ja onnistuin taas torkahtamaan. Havahduin siihen kun nuo kaksi dorkaa alkoivat pelaamaan ristinollaa minun käsivarrella.

ON VAIKEA SAADA HYVÄ KUVA VASURILLA U FEEL ME

 Mikäs perkeleen pelilauta minä olen.
Ja koska nää teinit saa mutkin tuntemaan itseni nuoreksi taas niin minä liityin luonnollisesti mukaan. Hävisin vaikka oli kotikenttäetu ja kaikkea.

Minua kehuttiin tänään !
Laulutunnilla oli koe jostain joululaulusta mikä vedetään joulujuhlassa ja jakauduttiin pareiksi ja mentiin pianon viereen missä molemmat opettajat kuunteli muun luokan mukana ja sattus noin niinkun jännittään.
Ja minä sain ysin ja opettaja sanoi että olen hyvä oppilas kun olen aina mukana ja ja yritän vaikken ymmärräkään kaikkea mitä mulle haastellaan ja sanoi että minulla on kaunis ja vahva ääni
ja antakaa mun leijua tän kerran kun on niin harvinaista tämä. Suomessa mua kehuttaisiin koulussa vaan unenlahjoista.

KOHTA ON JOULU

ʘ‿ʘ

Tiistai on kyllä viikon pisin päivä.

Ensin kaksi tuntia hissa/filosofiaa, sitten kaksi tuntia liikuntaa ja sitten kaksi tuntia taidehistoriaa.
Yhtä suurta tuplatuntia koko päivä. Hissa/filosofia menee niin hitaasti koska väsymys ja tekemisen puute. Liikuntatunti menee niin hitaasti koska, no, koululiikunta.
Enkä tiedä olenko jo tästä kertonut enkä jaksa tarkistaa koska olen laiska mutta kertaushan on opintojen naapuri tai jotain. Niin että tänä vuonna ei ole liikuntasalia lainkaan (syy ei ole selvinnyt mutta varmaan samantapainen kun kaikki muutkin syyt miksi asiat ei täällä mene ihan Strömsön malliin) joten tunnit hoidetaan yhdessä puistossa jossa on tosi näppärä pelata jalkapalloa ja juosta lenkkiä. Kuuletteko mun vilpittömän innostuksen.
Liikuntasalittomus meinaa myös pukuhuoneettomuutta ja suihkuttomuutta.
Vaatteet siis vaihdetaan luokassa ennenkuin marssitaan sinne puistoon ja kas kun meidän luokka onkin maan tasalla pirun suurine ikkuinoineen joista kuka tahansa ohi kulkeva ei voi olla näkemättä sisään. Nää vaatteidenvaihdot on aina aika strategisesti haastavia.
Pukuhuoneettomuutta suurempi paha on kuitenkin se suihkuttomuus. Kuvitelepa palaavasi liikuntatunnilta luokkaan ja istuvasi kaksi tuntia taidehistorian parissa huoneessa, jossa kymmenen fudisottelusta sangen hikistä miehenalkua on juuri vaihtanut vaatteensa käymättä suihkussa siinä välissä, tunkenut hikiset pelipaitansa reppunsa tunkkaisiin uumeniin, josta aina vetoketjun avautuessa lehahtaa ilmoille toksisia huuruja.
Siitä on huumori hyvin kaukana. Mut onneksi on tosiaan isot ikkunat ilmanvaihtoa silmälläpitäen.

Mut taidehissasta vasta huumori kaukana onkin. Se opettaja liikkuu samoissa kaliibereissa McGarmiwan kanssa; nauru ja pälätys lakkaa ihan seinään sillä sekunnilla kun se astuu luokkaan.

Tiedättekö sen tunteen kun pitää olla hiljaa mutta jotenkin se tieto alkaa vähän naurattaa ja sitä on niin tuskaa pidätellä koska tiedän että jos hajoaisin niin varmasti se heittäisi ulos tai huutaisi enkä minä pidä siitä että minulle huudetaan mutta se naurun pidättely on niin tuskaa. Varsinkin kun jotkut huomaa että minä taistelen ankarasti  hajoamista vastaan niin niitäkin alkaa naurattaa ja sitten pitää välttää katsekontaktia noin loppuelämän verran.

Semmosta mun tiistaipäiviin.

equazione di secondo grado

Keskiviikkona mentiin kouluun vasta kymmeneksi ah god bless näiden koulusysteemien toimimattomuutta.
Viimeviikolla koin epätavallisia ylpeydenhetkiä koska meitsi oli ihan mukana matikantunnilla.
Matikantunnilla.
Ensin kun opettaja meni taululle kirjottamaan otsikon ja jotain yhtälöitä piirtelemään niin mietin vaan että joo ei MUTTA SITTEN NÄIN TOISEN ASTEEN YHTÄLÖN RATKAISUKAAVAN ILMESTYVÄN TAULULLE
Ja ilostuin koska se on varmaan ainoa asian jonka matikasta handlaan. Kaveritkin vattuili yllättyi kun kerrankin pääsin tekemään jotain muutakin kuin torkkumaan istumaan ja ihmettelemään.
JA OPETTAJA SE VASTA ILOINEN OLI
Se tarkisti minun tehtävät tunnin lopuksi ja sanoi että kaikki oli oikein ja heitti yläfemman ja sanoi että kyllähän tää suomalainenkin matikkaa osaa !
En kokenut tarvetta kertoa mun matikankurssien tasasesta vitossuorasta.
On kyllä rento ope. Yleensä vaan naureskelee kun minä tuijotan taulua kuin lehmä uutta veräjää.

Tosin nuo ylpeyden hetket ovat jo takanapäin kun vaihdettiin aihetta johonkin geometriaan tai jotain ja olen taas tavallisen kujalla.

Nojoo siinä teille pikku iltasatu koska en jaksa kirjottaa enempää. Kestäkää se tai hajotkaa sinne oravanpyöräänne.