"non ho capito."

Ja ihan mukiinmenevää vappua.
Minä olen tässä nyt viikon verran saanut talsia sen parisen kilsaa bussiasemalta kouluun, jonka ennen menin sillä navetalla. Sillä koulukyydillä.
Se lakkautettiin viime tiistaina koska jengi ei maksanut lippujaan joten sitä ei ollut varaa ylläpitää.
Eipä tuo haittaa aamuisin kun ei ole kiire kävellä, mut iltapäivällä on vain kakskyt minuuttia aikaa ikävästi. Perjantaisin vartti.
Nyt on kyllä satanut ihan lahjakkaasti mut odotan vaan niitä iltapäiviä kun aurinko porottaa täydeltä teholta selkää vasten kun minä puikkelehdin ruuhkasten liikennevalojen poikki ja taistelen hengestäni kilpaa muiden jalankulkijoiden kanssa ehtiäkseni täpötäyteen bussiin jonka ilmastointi ei toimi. Siinä saa loppukevään viettää puoli tuntia joka iltapäivä lämpöhalvauksen kourissa.

Ja pee äs, nyt jos olet Jassu tai muuten reipas kävelijä niin kerron että toiset meistä eivät ole.
Toiset meistä tosiaan tarvitsevat vähintään kaksikymmentä minuuttia kahden ja puolen kilsan matkalle, kolmekymmentä jos kuulokkeista tulee monta hidasta biisiä peräkkäin.

Arvaa muuten kuka maanantaina aamukahdeksalta koululle sateessa käveltyään ihmetteli vartin verran kun ketään luokkalaisista ei näy missään, ja kuka samainen kuka meni vahtimestarilta kysymään et missä kaikki on.
Arvaa myös kenelle samaiselle kenelle kerrottiin et meidän luokka menee sinä päivänä kymmeneksi.
Vahtimestari sanoi että joku opettaja kyllä sanoi siitä viime viikolla, mutta minä olen satavarma että minä en ole kuullut mitään ja uskokaa pois että tällaisen asian minä muistaisin.

Ja arvaa piruuttas myös kuka ajatteli silloin jaella katkeruuden sävyttämiä luuvitosia pitkin luokkaa myöhemmin samana päivänä ja kyseenalaistaa täälläluotuja toverisuhteitaan.
Koska minkälaiset kaverit pimittää tiedonjyvää jonka takia oisin vonut nukkua tunnin pidempään ?
Vaikka kyllähän se kaksituntinen meni iha lepposasti vahtimestarin kanssa kahvitellessa ja pianoläksyjä harjotellessa.
Sitten kymmeneltä olin jengiä vastassa luokan ovella ja sanoin niille että "kukaan ei sitten viitsinyt mainita" ja hetken katsoivat hämmentyneinä kunnes näin hehkulampun syttyvän yksitellen päidensä päälle.
Sitten ne syytteli hetken verran toisiaan ja sitten tarjosivat minulle kahvin maatista ja me ollaan kavereita taas.
Ja viime viikolla kuulemma meidän luokalle kyllä mainittiin tästä, mutta sattumoisin just sillä tunnilla kun minä olen toisella puolen koulua enkunopen kanssa italian kielioppia pänttäämässä. Eikä kenellekään tullut mieleen valaista myös minua.

Lisään huomenna kuvia Venetsiasta koska huomenna on vapaapäivä hoho.

".....minchia."

Tuli käytyä luokkaretkellä Budapestissä, juututtua motarille lumimyrskyn takia, nukuttua melkein koko pääsisäisloma tostaista tiistaihin ja sitten kävin Venetsiassa.
Tämän päivän oppituntimme keskittyy Budapestiin, ja seuraavalla kerralla aiheena on Venetsia koska olen laiska pitää mennä suihkuun.

Lähtö oli maanantaina 11. maaliskuuta kello seitsemän aamulla bussilla kohti Budapestia ja matkaa oli edessä viidentoista tunnin verran. Meitä oli meidän luokan lisäksi kolme luokkaa taidepuolelta ja meitä oli yhteensä viisikymmentä. Ja kuusi opettajaa. Huonomaineinen koulu. Määrättiin monta valvojaa.
Matkan ensimmäinen kolmituntinen ennen ekaa pysähdystä meni varsin hiljaisissa merkeissä jengin torkkuessa ja musiikkia kuunnellessa, mut sit kun pysähdyttiin vähän Venetsian pohjoispuolella jossain huoltiksella ni se yleinen väsymys alko koputteleen yliväsymyksen ensimmäisien merkkien ovia. Kaikki oli enemmän tai vähemmän hauskaa, nälkä suuri ja vitsit huonoja. J sitten kun jatkettiin taas matkaa ni no ku täs on nyt sit kerran herätty ni mite ois vähä musiikkipuolta.
Onneksi ne meidän kaksi kuskia oli tosi rentoja ja nauro opettajien mukana ku me huudeltiin musiikkitoiveita, volumea ylös ja hetken päästä puhallinta päälle.
Meillä tarkoitan siis meidän luokkaa, taidepuolen tyypit katto bussin takaosasta nenänvarttaan pitkin kun me riehuttiin ja huudettiin, varmaan häirittiin niiden sisäisen silmän inspiraatiovirtaa tai luovia päiväunia tai jotain. Ne on vähän outoja. Mut ne onkin taiteilijoita.

Siinä toisen pysähdyksen kieppeillä, kuusi tuntia lähdöstä, yleinen yliväsymys alko koputteleen jo sitä vaihetta missä puheen äänenvoimakkuus on sata desibeliä normaalin yläpuolella, nälkä kaksinkertainen ja vitsit niin huonoja että saa nauraa maassa kaksinkerroin.
Yhdessä vaiheessa soi YMCA ja pojat innostu tanssimaan käytävällä.

Ei siitä selvää saa ja akku loppui kesken siksi se on niin lyhyt mut pointti varmaan selviää?

Parempi video on siitä kun noin kello yhdeksän illalla kuski huusi että nyt ollaan Budapestissa ja tää seuraava biisi on sitte viiminen biisi.
Tarinan opetus on, että kun viidentoista takalistoa puuduttavan, yliväsymyksen aiheuttamien hillittömien naurukohtausten ja korviahuumaavan huudon säestyksellä vedettyjen biisien täyttämän tunnin jälkeen sanoo bussilastilliselle teinejä että "kohta ollaan perillä", tämä kaikki nouseen potenssiin kymmenen, ja kun se viiminen biisi sitten alkaa niin se vedetään niin tunteella että kun pysähdytään liikennevaloissa niin jalankulkijat tuijottaa kuin sonni uutta lankkuaitaa.
Blogger ei suostu lataamaan sitä videota tähän ja minä en jaksa kolmattakymmenettä kertaa yrittää joten saatte linkin.
I DONT WANNA MISS A THING

Ja seuraavana päivänä aamupalalla kello puoli kahdeksan kaikilla oli ääni käheänä ja silmät ristissä.
Mut Budapest on, mitä nyt unihiekantäyteisiltä silmiltä näin, ihan hirveän kaunis paikka.

pari italiaanoa ja minä jaiks

Tiistai-illalla yhdeksältä mentiin paattiajelulle Tonavaa pitkin ja kaikki sillat ja palatsit ja kirkot oli valaistu ja ai kamala kun oli nättiä.
Me chillattiin siinä paatin terdellä kamerat kourassa kunnes sen radiosta alko kuulumaan joku valssibiisi joten nää tanssitaidottomat italiaanot sai idean opettaa mulle miten tanssitaan valssia.
Tämä opettajan ja opetettavan rooli vaihtui päittäin siinä toisen tahdin kohdalla.

Nukuin koko reissun aikana yhteensä ehkä kolme tuntia koska joka yö mentiin periaatteella "tä on melkein vika yö joten ei nukuta" joten ei nukuttu. Aamuyöstä katottiin aina kelloa että katoppa sehän on kohta viis, herätykseen kaks tuntia, mitäs tehtäis ?
Paitsi se maanantain ja tiistain välinen yö nukuttiin koska pitkä bussimatka.

etsi sarkku

Tarkotus oli lähteä Budapestista torstai-aamuna (tuleeko tuohon väliviiva ? terveisin ensi vuoden abiturientti) ja olla viiminen yö jossain Itävallassa, eli keskiviikko-iltana pakattiin ja torstaina lounaan jälkeen meidät istutettiin jälleen kerran bussiin ja alettiin ajamaan kohti Itävaltaa.
Tän matkan piti kestää nelisen tuntia.
Me lähdettiin kello yksi, ja oltiin vielä tien päällä kello seitsemän illalla.
No mä kerron.
Hirmuisen hirveä lumimyrsky yllätti niin että tää paljasjalkainen suomalainenkin oli sormi suussa. Me seistiin motarilla varmaan kaks tuntia koska kaikki tiet suljettiin kun keli oli niin vaarallinen. Kuskit soitteli joka paikkaan että mitäs tehdään ja sanoivat että joku yrittää etsiä jostain vapaata hotellia mut jos sellasta ei löydy ni sitte nukutaan bussissa. Tää koko juttu ei ehkä ois ottanu niin paljon päähän jos ei ois ollu kasvavaa tarvetta lyhtypylväälle.
Tiivistän tarinaa, vapaa hotelli löytyi vähän Budapestin ulkopuolelta joten tehtiin U-käännös ja lähdettiin ajamaan etanavauhtia takaisinpäin, pysähdyttiin huoltikselle ja pääsin vessaan. Se viisimetrinen bussilta huoltiksen ovelle käveltiin vaakatasossa koska oli vähän viimaa.
Kymmenen aikaan päästiin vihdoin hotellille ja mentiin taas tällä "tää yö on vika"-periaatteella.
Perjantai-aamuna pakattiin toisen kerran kamat, lastattiin itsemme ja laukkumme bussiin ja lähdettiin taas motarille päin, vain palataksemme takaisin hotellille ja purkaaksemme laukkumme kolmannen kerran koska motarit oli edelleen suljettu.
Jälleen kerran "vika yö, ei nukuta" ja lauantai-aamulla pakattiin kamat, jälleen kerran, ja lastattiin itsemme bussiin, jälleen kerran, ja edessä viistoista tuntia paikoillaan istumista, jälleen kerran.
Noin kello yhdeksän lauantai-iltana saavuttiin vihdoin Novaraan, kävin elämäni nopeimmassa suihkussa ja nukuin melkein kuusitoista tuntia.

Tarpeetonta kenties mainita, että seuraavana maanantaina poissaolijoiden lukumäärä teki pienen piikin tilastoihin. Meidän kahdenkymmenen hengen luokasta kahdeksan ilmestyi kouluun. Minä olin yksi niistä.
Ja näistä kahdeksasta kolme nukahti kesken italian tuplatunnin. Minä olin yksi niistä.
Opettaja käski nämä kolme ulos luokasta.
Minä olin yksi niistä.