JOTENKA viime tiistaina Italiaan saavuin, eksyin Rooman lentokentällä koska siellä ei voi olla eksymättä mutta lopulta löysin WEPin eli sen järjestön tyypit ja sain hengähtää. Olin perillä kymmeneltä aamulla ja kahdelta vasta oli lähtö hotellille eli sain kestää kolmenkymmenen asteen kuumuutta neljä tuntia. Olin melkein ensimmäinen siellä, siellä oli minun lisäksi vain yksi aussipoika joka kovasti ilostui minut nähdessään koska se on suomifani. Meni aika lepposasti muiden venailu kun opetin sen sanomaan kiitos ja hyvää päivää. Perkeleen se jo osasi.
No sitten kun vihdoin päästiin lähtemään hotellille
Kun vihdoin saavuttiin hotellille saatiin avaimet ja huonekaverit arvottiin, minun kanssa nukkui aussi Rachel, brasilialainen Ana ja belgialainen Lea. Mukavia kovin.
Siellä sitten vietettiin neljä päivää, orientaatioksiko sitä kutsuttiin, joka päivä oli joku luento säännöistä ja siitä miten olla hyvä vaihto-oppilas ja sitä rataa paitsi perjantaina oltiin koko päivä Roomassa kiertelemässä. NÄHTIIN KOLOSSEUMI.
SE ON JÄÄTÄVÄ JA SIELLÄ TUULI.
ROOMASSA OLI KUUMA, JA KUN SANON KUUMA, MEINAAN ETTÄ KUUMA.
Eikä pelkästään minulla (vaikka minä olin aina ensimmäinen joka alkaa kädellä leyhytellä) vaan ihan kaikilla vaikka kaikki kettuilikin siitä että katoppa siinä on meidän suomalainen päässy tropiikkiin ja tunkivat jääpaloja niskaan ja sanoivat että noniin joko tuntuu kotoisammalle. Hieno oli porukka.
Lauantaina sitten herätys puoli kuusi, varttia yli seitsemän lähti bussi juna-asemalle ja sieltä junalla kuka minnekin. Meitä tuli viisi Milanoon. Kolmen tunnin matka. Saatiin nukkua univelkaa pois koska tuo viimeinen yö hotellilla ei oikeen nukuttanut vaan kaikki juoksentelivat ympäriinsä ja leikittiin piilosta. Joo me ollaan kahdeksantoista.
Milanossa tavattiin hostperheet ja olipa ehkä jännittävin juttu ikinä. Poskipusujen jälkeen sanottiin heipat muille vaihtareille ja taas junalla Novaraan josta sitten edelleen autolla Bellinzagoon. Nätti paikka.
Huomenna mennään hostsiskon kanssa Milanoon sen kaverin synttäreille, autoin tänään kakun teossa eli nuolin kaikki lusikat puhtaaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti