la festa delle donne ja hyvää perjantaita

Tänään välittömästi luokkaan astuessani sain tuta onnittelujen vyöryn ja tuijotin kaikkia suuren hämmennyksen vallassa ja sitten sanoivat että tänään on naistenpäivä hölmö ja sanoin ahaa.
Tarinan opetus on se etten edes tiennyt että naistenpäivää voi mitenkään juhlistaa koska ei se meilläpäin vaan ole arkea kummempi.
Täällä kaikki tytöt sai osakseen haleja ja pusuja ja pojat tarjosi karkkia välipala-automaatista ja kaikkea. Oli herttanen päivä.
Tänään oli se konsertti kaupungintalolla myös ja kaikki tytöt sai sieltä pienen kukkapuskan.

Niin on soma ja viehkeä.

Tänään tajusin jotain erikoista ja mukavaa kotimatkalla bussissa tukka sateesta naamaan liimautuneena ja sukat märissä kengissä palellen.
Minusta on tullut täällä paljon positiivisempi ja enemmän optimismiin päin kallellaan oleva vaikka ennen olin hyvin helposti melankoliaan taipuvainen.
Tajusin sen kun istuin vanhan rouvan vieressä bussin ikkunasta ulos tuijotellen. Koko päivän oli ollut vilu, sade, pieni päänsärky ja väsymys jotka yleensä olisi saaneet mut huokaisemaan vattuuntuneisuudesta, kertaamaan päässäni elämän suurimpia epäkohtia ja vihaamaan kaikkea elollista kunnes pääsen nukkumaan.
Siinä uudet pehmusteet kipeästi tarvitsevalla bussin penkillä kukkapuskaa ja vaatteet kastelevaa märkää koululaukkua sylissä tasapainotellen mietin vaan että oikeastaan tänään oli loppujen lopuksi ihan kelpo päivä.
Ja sitten aloin pohtimaan elämää ja jännän ääreltä palattuani tajusin että tuollalailla minun ajatukset on jo jonkin aikaa juosseet.
Virkisti.

Maanantaina on lähtö Budapestiin ja pitäis varmaan alkaa pakkaamaan.
Koska jos päätän nyt että alan pakkaamaan niin saan varmaan alotettua sunnuntai-iltaan mennessä.